tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pilkun viilausta ja pistorasioita


Ennen kuva.

Ebban kotona kävi sähkömies. Tarve on ollut pinnalla jo puolitoista vuotta. No tovi meni, mutta viimein saimme kotiamme lähimmän sähköliikkeen, Halttusen Sähkön, edustajan langan päähän. Sovimme sähkömiehen tulon seuraavalle aamulle kello 8. Kymmentä yli kahdeksan sähkömies soitti, että milloin hän voi tulla. Vastauksena oli heti, olimmehan sopineet ajan edellispäivänä. Sähkömies sanoi lähtevänsä tulemaan toimistolta. Kello tuli puoli yhdeksän. Summeri soi. Lapset söivät aamupuuroa keittiössä. Mamma avasi oven jo rappuun. Sähkömies astui sisään. Hän otti kengät pois. Ebban pappa selitti sähkömiehelle työn tarpeen. Keittiön seinässä olevasta pistorasiasta pitää porata seinän läpi ja viedä sähkö seinän takana olevaan vaatehuoneeseen ja asentaa sinne uusi pistorasia. Yksinkertainen homma, ei mitään rakettitiedettä. Ebban pappa lähti velvoitteihinsa. 


Sähkömies jäi pohtimaan riittääkö hänen porateränsä pituus lävistämään seinän vai pitäisikö hänen hakea toimistolta pidempi terä. Puhdiskelun ohessa hän veti jatkojohdon poralle ja ennenkuin mamma ehti reagoida savolaistyyliseen pohtivaan yksinpuheluun sen tarkemmin, oli sähkömies ehtinyt käynnistää poran ja täräyttänyt seinästä läpi. Pora ei suinkaan osunut toivotusti olemassa olevan pistorasian läpi, vaan 20 cm siitä sivuun. Pora sammui ja sähkömies totesi, että meni läpi. Ebban mamma näki tapahtuneen ja mietti mielessään, että läpi meni ja pintajohtoa tulossa. Sähkömies irroitti keittiön pistorasian. Hän teki pistorasiaan pintajohdolle vaon. Sitten yksinpuhelu jatkui: teinpä typerästi, sen reiänhän olisi voinut porata tästä olevassa olevan pistorasian läpi. Mamma mietti mielessään: Ai jaa, olisko noin, eikös se ollut toiveena! Sähkömies ähisi pistorasian kimpussa. Yksinpuhelua: oho, no nyt se hajos koko pistorasian sisus ja miten tämä nyt näin. Tämähän oli huonosti laitettu. Kukakohan tän näin oli laittanut. Ei ollut kuin yhdellä naulalla kiinni. Mamma lähestyi ja katsoi reikää seinässä. Ennen sähkömiehen urakoitia siinä oli siisti, upotettu, ei aivan standardimallinen pistorasia. Nyt siinä oli epämääräinen nyrkkiä isompi reikä, reiästä roikkuva pistorasian sisus ja 20 cm päässä toinen pienempi kolo. Sähkömies esitteli: katohan tätä, en tiedä miten joku oli näin tehnyt, mutta nyt tämähän on ihan sökönä. Mitenhän kukaan näin on laittanut. Mamma veti happea, laski mielessään kymmeneen ja kysyi: mitä olisi tehtävissä? Sähkömies kertasi taas miten oli näin mahottoman huonoa työn jälkeä ennen häntä tehty. Mamma kysyi jälleen, että mitkä olisivat nyt vaihtoehdot? Siihen piti laittaa uusi rasia vastasi sähkömies ja kertasi jälleen, että katohan nyt miten on huonosti aiemmin tehty. Mamma kysyi voisiko sen alkuperäisen rasian laittaa takaisin? Sähkömies kuittasi, että eihän sitä voi kun se oli katohan niin huonosti aiemmin laitettu, ettei sitä mitenkään siihen saanut uudelleen kiinni. Mamma taas yritti, että no minkähänlaisen rasian siihen sitten. Sähkömies kaivoi tarpeistoistaan standardimallisen ison ja ruman, ulkonevan kaksipaikkaisen pistorasian, että tämmönen. Nyt mamman suusta pääsi: sehän on ihan kauheen ruma. Sähkömies innostui: niinhän se on ruma, mutta tällainen siihen on laitettava ja kertasi vielä miten huonoa jälkeä oli aiemmin tehty. Mamma mietti, että mitä hiivattia, toi ukko ei tajuu mitään, mutta homma on hoidettava loppuun kun se on aloitettu. Mamma mallasi isoa, rumaa pistorasiaa epämääräisen reiän päälle. Silmäkulmassa paistoi sivuun porattu reikä. Mamman päässä kuhisi: s...tanan s....tana. Tämähän ei peittäisi edes koko reikää totesi mamma. Sähkömies yhtyi, juu ei peitäkään ja taas vetäisi takataskustaan aiemman "huonon työn" -kortin. Samaan hengenvetoon hän vielä lisäsi, että tämä olisi ainoa vaihtoehto. Lasten aamupuurot olivat jo jähmettyneet lautasille, heidän kiinnostuessaan muista asioista. Mamman teki mieli heittää sähkömies pihalle. No eikös markkinoilla kuitenkin olisi sellaisia vähän vielä isompia rasioita, jollaisella peittäisi koko aukon? Yritti mamma vielä. No oli, mutta siinä olisi sitten enemmän niitä töpselipaikkoja, vastasi sähkömies. No mutta, eikös se olisi hyvä, niin saisi ainakin sen reiän umpeen kysyi mamma. -Joo, voihan siihen sellaisen laittaa, mutta niitä mulla ei nyt ollut mukana. Piti hakea toimistolta. Sähkömies laittoi kengät jalkaan ja lähti toimistolle. Tällä välin lapset olivat maalanneet vesiväreillä, rakentaneet legotalon, jossa oli prinsessahuone katolla ja nyt alkoi helminauhan pujotus. 



Meni 20 minuuttia. Ovisummeri soi. Sähkömies astui taas sisään ja otti kengät pois. Hän esitteli tuomansa pistorasian. Mamma hyväksyi sen. Sähkömies kävi työhön. Puoli tuntia myöhemmin helminauha oli valmis. Esikoinen oli piirtänyt kortit bestiksilleen ja koristellut ne glitterliimalla ja perhostarroilla. Sähkömies totesi, että tää olis nyt sit tässä. Hän kirjoitti paragon-laskun, jonka mamma kuittasi. Sähkömies selitti, ettei tästä jää mammalle tositetta, mutta lasku tulisi sitten joskus kuukauden päästä. Sähkömies puki kengät jalkaansa ja pahoitteli likaa, joka kengistä oli eteisen matolle sulanut. Mamma kiitti ja hyvästeli. Aikaa työhön oli kulunut kokonaisuudessaan 2 tuntia. Lasku tuli seuraavalla viikolla. Summa pari euroa alle 200 €. Mammalla oli luovuttanut ja vihainen olo. Ärsyttävää maksaa työstä, johon oli tyytymätön! Näillä puheilla: Etsitään visuaalisen silmän omaavaa sähkömiestä seuraavaa kertaa varten! Kiitos jo etukäteen!

Jälkeen kuva.

Ps. Se aiemmin huonosti rasian laittanut sähkömies oli myös Halttusen Sähköstä. Mamma ei sitä muistanut, mutta Ebban pappa vahvisti asian kotiin tultuaan. 

Pps. Mamma oli päiväkävelyllä toisen mammakaverin kanssa ja käveli sattumalta Halttusen Sähkön ohi noin pari viikkoa sähköasentajan vierailtua. Siellä oli sähkömies, jos toinenkin toimistolla kahvia juomassa. Ei tainneet keikat painaa päälle tai sitten oli viikon Team Meeting just käynnissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti