Oliver on mainio pikku mies. Vuosi ja yhdeksän kuukautta täyttä tavaraa. Niin viihdyttävä ja suloinen. Oliver on hyvin kohtelias: saadessaan maitoa lasiinsa, hän sanoo tack. Vatsan tultua täyteen hän nousee pöydästä ja nyökyttää päätään ja sanoo tack, tack. Jäätelö on jäkki ja jaakko on jag också. Aamulla mamma laittoi mekon päälle ja Oliver tuli viereen ja sanoi lumoutuneena waau, waau. Viime viikolla Oliver innostui, siskonsa yllyttämänä, naputtamaan lusikalla puurolautasta ja lopulta lautanen lohkesi palasiksi. Huomatessaan tämän, Oliver hätääntyi suunnattomasti. Jikki, jikki, jikki hän huusi. Lautanen oli mennyt rikki. Vielä roskikseen laitetut sirpaleetkin kummittelivat pientä sankaria, jonka piti käydä roskistakin katsomassa ja toistella samalla laala jikki, laala jikki eli lautanen rikki.
Erityisen viehättävä on piirroshahmomainen ääni, jolla Oliver vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin joo ja ei. Väsyttääkö Oliveria? -Joo. Missä on Oliverin sänky? Osoittaa sormella omaa sänkyään ja vastaa där. Laitetaanko Oliverille yöppö? -Joo. Käydäänkö pesemässä hampaat? -Ei. Pitäisikö Oliverin mennä nukkumaan? -Joo. Ottaako Oliver maitoa? -Joo. Tule tänne hakemaan vitsku! -Jee!
hei, eksyin tänne sivustolle lehtijutun myötä...ja vinkiksi täytyy sanoa, niinkuin monille muillekin blogisteille, että alkuesittelytekstissä rakastatte useimmiten kaikkea muuta kuin miehiänne? Muistakaa, älkää unohtako rakkaita miehiänne blogatessanne :) tai varsinkin sisustaessanne. joskus hämmästyttää esim.röyhelömakkareita katsellessa, että missä se mies siellä näkyy, vai onko jo muuttunut näkymättömäksi! Onnea blogille ja onnea parisuhteelle ja pikkuperheellesi.
VastaaPoista