keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kevättä ilmassa- lastenhuone sai kaapin ja mamma konttorin


On vihdoin kevät. Puut ovat hiirenkorvilla, ruoho vihertää, tulppaanit ja narsissit tunkevat vartensa mullasta. Ihana kevät! Ebban mamma rakastaa kevättä! Paras vuodenaika! Parasta on se, että elämän laatu on valoisuuden myötä noussut 100 prosenttia. Kirsikkana kakussa, koko kesäkin on vielä edessä. Ah, mahtavaa! Valoa ja lämpöä! Hyttysiä ja punkkeja! Tuoreet herneet torilta! Kirkuvat lokit riesana! 

Kevään hehkutuksen lisäksi Ebban mamma halusi jakaa toisen iloisen asian. Lastenhuoneeseen on saatu uusi kaappi/ hyllystö. Lisäksi mamma on saanut oman pienen toimistotilan. Muistatko, kun talvella haaveissa oli tilanjakajaksi sopiva hylly tai kaapisto. Mieleisiä, mutta tässä tilanteessa turhan hintavia, löytyi mm. Boknäsin ja Puupajan mallistoista. Niinpä Ebban mamma aikansa Ikeassa pähkittyään keksi ratkaisun. Kokonaisuus käsittää kaksi kuusilaatikkoista Hemnes- lipastoa ja kaksi Hemnes -liinavaatekaappia. Valmiiksi valkoiset kalusteet olivat pinnoitettuja, joten valitsimme oikeaa puuta olevat versiot, joista saisimme mieleisen väriset. Lipastot olivat alkuperäisesti tumman ruskeaksi käsiteltyjä ja ikkunalliset kaapit ruosteen punaisia. Suurin työ olikin osien maalaus. Ensin otepohjamaalia ja sitten öljymaalia. Onneksi Ebban papalla oli neljän viikon isyysvapaa, josta hän kaksi viikkoa viettikin kellarissa kaapin osia maalaillen. Osien kuivuttua, koko jengi auttoi pappaa kaapin kokoamisessa.

Kuten kuvasta käy ilmi, ikkunalliset kaapit on käännetty ylösalaisin, jolloin pienet laatikostot aukeavat ottokorkeudelle. Alkuperäiset tummat metallivetimet korvattiin keraamisilla. Ebban mamma olisi kovasti halunnut valita herkullisia, keskenään erilaisia vetimiä, mutta soraäänien vuoksi, kaappi sai ainakin toistaiseksi nämä Indiskasta hankitut vetimet.

 I 
Hemnes- hyllyköt ja vitriinit Ikea, keraamiset vetimet Indiska.





Ebban mamman oma pieni konttori jäi kaapin toiselle puolelle. Kaapiston ankeat taustalevyt mamma tapetoi piiloon Laura Ashleyn vaalearaidallisella tapetilla. Täällä kelpaa blogia naputella ja kesästä haaveilla! Mukavaa viikkoa ja kiitos, että luit minua! 


 
Valkoiset kehykset Ikea, mustat ja harmaat kehykset kirpputorilta, lampunvarjostimet Lagerhaus, kangaspäällysteiset johdot Clas Ohlson, tuoli Arne Jacobsen, tapetti  Laura Ashley ja pöytä mummolasta. 




7 kommenttia:

  1. hyvin sa vedat...hienolta nayttaa ja ihanaa et joku purkaa energiaa sisustamiseen. Mulle kelpaa aina kaupan hyllylta sellaisenaan...ikava teita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miniä!!! näihin mä puran ;) Terkut sinne ja ikävä teitä kans!! tuletteko kesällä Suomeen???

      Poista
  2. Lisää ihnmeessä vinkkisiä Ikea Hackers sivustolle. Loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiitu! pitääpä laittaa tuonne Ikea Hackersille. Olen joskus siellä itsekin käynyt tutkailemassa idiksiä, ihan hyviä juttuja!

      Poista
  3. Millä kiinnitit tapetin taustalevyyn - pelkällä liisterillä vai laitoitko myös liimaa? Ja onko levy kestänyt liisterin kosteuden? Mietin samanlaista ratkaisua, mutta nuo Ikean taustalevyt on niin höttöisiä että epäilyttää kuinka se kestää liisterin turpoilematta.
    Kaunis lopputulos joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  4. MOikka Maria! Kiitos viestistä! Syvät pahoittelut viivästyneestä vastauksesta!
    Kiinnitin tapetin ihan normiliisterillä ja kun katselen nyt seinää, niin ihan hyvältä näyttää vieläkin. Tuo kaapin tausta on neljästä sellaista mainitsemastasi höttölevystä, joten vähän tuolla ilmaa on noihen levyjen poikkisaumojen kohdalla. Muutoin levyt ovat aivan turpoilematta pysyneet.
    Täydellisen sileän lopputuloksen varmasti saisi laittamalla taustaan esim kipsilevyä ja esim kulmalistan hyllyn reunaan, niin ettei kipsilevyn reuna näy.
    terv Pirita

    VastaaPoista
  5. Hei.
    Onpa kaunista!
    Ja kiva idea noin!
    Pia

    VastaaPoista